Ilmianna Nuori Johtaja
02.10.09

Vuoden Nuori Johtaja -kilpailu on käynnissä!

Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin nuoria ja taitavia johtajia, sekä kannustaa nuoria hakeutumaan johtotehtäviin ja kehittymään johtajina.
 
Haussa on alle 40-vuotias, vastuullisissa johtotehtävissä työskentelevä henkilö, jonka toiminta johtajana on esimerkillistä ja kannustavaa. Hänen työpaikkanaan voi olla niin liikeyritys, julkishallinnon organisaatio kuin järjestökin – olennaista on, että hänellä on johtajan vastuu niin asioista kuin ihmisistä. Ennen kaikkea kilpailussa haetaan henkilöä, joka on esimiestaidoillaan luonut työyhteisöönsä hyvän ja kannustavan ilmapiirin.

Tunnetko sinä tällaisen henkilön? Ilmianna hänet osoitteessa
www.paateema.fi. Samaiselta sivulta löytyy myös lisätietoja kilpailusta. Ehdotusten jättöaika päättyy 31.10.2009 ja voittaja julkistetaan 28.11.2009 Suomen Nuorkauppakamarit ry:n PresLio -koulutustilaisuudessa.

TAPAHTUMAILMOT